Kello on kymmentä vaille viisi aamulla, kun tapaamme Juicen Helsinki-Vantaan terminaali ykkösessä. Juice saapui kentälle jo edellisenä iltana ja nukkui yönsä kentällä terminaalissa sijaitsevassa uudessa hotellissa. Meillä Krissen kanssa herätys oli jo useita tunteja sitten ja saavuimme kentälle autolla Haminasta, missä olimme viettämässä joulua Krissen vanhempien luona. Tästä on hyvä ponnistaa kohti puolentoista vuorokauden lentomatkailua ja Afrikan mannerta.
Lufthansan Baggage Drop -tiskillä yllätymme iloisesti sillä virkailija ei mainitse sanallakaan erikoismatkatavaroista (kajakeista) perittävistä lisämaksuista. Paluumatkalla emme ole yhtä onnekkaita vaan Munchenissä lisämaksut peritään saksalaisella tarkkuudella. Lento Muncheniin sujuu hyvin vaikkakaan tarjoiltava evässämpylä ei ole erikoinen. Munchenissä joudumme hetken ihmettelemään mistä terminaalista Emirates löytyy. Tässä vaihessa matkaa joukkoomme liittyy myös Tapsa, joka lensi sinivalkoisin siivin suoraan Rovaniemeltä.
Matkan alussa.
Dubain Emirateksen liikenteelle pyhitetty terminaali 3 on aika suuri rakennus ja verryttelemmekin matkasta puutuneita raajoja vaeltelemalla ympäriinsä ja etsimällä mukavaa paikkaa viettää seuraavat 8 tuntia. Jatkolentomme Ugandan Entebbeen lähtee vasta aamulla. Dubain kenttä ei nuku koskaan. Lentoja lähtee ja tulee jatkuvalla syötöllä läpi yön ja kentän kaupat ja ravintolat ovat myös auki läpi yön. Tähän verrattuna Helsinki-Vantaa on öisin todella kuollut paikka. Burger King innostaa Juicea ja Tapsaa, mutta hampparit olivat kuulemma huonoja. Terminaali 3 on varustettu mukavannäköisillä tuoleilla joissa nukkuminen on kuitenkin erittäin vaivalloista. Lisäksi terminaalissa on yllättävän kylmä yöllä joten nukkuminen jää ajoittaiseen torkkumiseen.
Nyt alkaa jo vähän ryydyttämään.
Jatkolento Entebbeen sujuu kuten lentäminen Emirateksella yleensäkin eli niin mukavasti kuin turistiluokassa yleensä on mahdollista. Tarjoilu, palvelu ja viihdekeskus ovat parasta luokkaa. Välipysähdys Addis Ababaan on aina tietynlainen härdelli, mutta ainakaan tällä kertaa ei tarvinut alkaa esittelemaan boardin passia. Entebben kentällä maahantulomuodollisuuksiin ja turvatarkastukseen kuluu yllättävän paljon aikaa, mutta väsynytkin matkailija tuntee olonsa tervetulleeksi viimeistään siinä vaiheessa kun hymyilevä Farouq heiluttelee kaksin käsin terminaalin ovella. Farouk yhdessä veljensä Pekan toimii matkailubisneksessa järjestäen safareja ja kuljetuksia Kampalasta ja Jinjasta käsin. Veljekset ovat turvallisia ja luotettavia kuskeja joiden kalusto on myös huomattavasti keskimääräistä parempaa. Automatka Bujagaliin sujuu normaaliin tapaan afrikkalaista elämänmenoa katsellen, mutta väsyneet ilmeet paljastavat matkalaisten turnajaiskunnon rapistumisesta. Krisseä vaivaa myös lentomatkan aikana ilmennyt vatsatauti joten tunnelma on luonnollisesti vähemmän hilpeä.
Eden Rockin tutut työntekijät Fred ja Nelson toivottavat meidät tervetulleiksi ja näyttävät meille varatun tilavan bandan. Krissen jäädessä lepäämään me muut käymme nauttinaan Eden Rockin erittäin hyvän, mutta ajoittain hitaan keittiön tarjoiluista sekä reissun ensimmäisistä Nile Special -oluista. Welcome back!
Eden Rockin tilavia ja hyvin varusteltuja bandoja.
Hyvin nukutun yön jälkeen jalkaudumme nauttimaan aamupalaa De Nile Cafeen. De Nile Cafe on erittäin viihtyisä kahvila heti Eden Rockin portin ulkopuolella ja sieltä saa hyvää kahvia. Hintataso ei ole paikallisittain kovin edullinen, mutta esimerkiksi eurolla saa kahvia pienen kannullisen josta riittää juotavaa kahdelle useampaankin kuppiin joten suomen hintoihin verrattuna kohtuullista kuitenkin. Aamupalan jälkeen melomaan pääseminen alkaa kutittelemaan peukalonhankaa ja mietimme vaihtoehtoja. Krisse ja Tapsa haluavat pehmentää laskua lentokoneen penkistä kajakin penkkiin joten suunnitelmaksi muodostuu Superholen melominen. Krisse ja Tapsa matkaavat peliaallolle autolla me Juicen kanssa melomme jokea pitkin n. 25km matkan.
De Nile Cafe
Näkymä edellisestä
On upeaa olla taas vesillä ja meloa mahtavia koskia Valkoisella Niilillä Bujagalista alaspäin. Kosket ja linjat ovat tuttuja joten voimme keskittyä nauttimaan lämpimästä vedestä ja päiväntasaajan auringosta. Viimeistään nyt viimeisetkin matkan rasitukset huuhtoituvat Niilin kirkkaaseen veteen ja kohti Välimerta. Saan 50-50 ajoittain murtuvan aallon kiinni ja pyöräytän reissun ensimmäisen Pan-amin. Silverback -kosken niskalla perhoset ilmestyvät vatsanpohjaan kuten tapana on. Näkymä koskenniskalta kohti kaaottista aaltomyrskyä saa hymyn huulille, mutta lasku menee diagonaalin ja ensimmäisen aallon jälkeen kalojen laskemiseksi. Parin tunnin melonta Superholelle, parit surffit ja automatka takaisin Bujagaliin. Ensimmäinen melontapäivä on takana.
Allekirjoittanut huuhtelee matkan pölyjä Bujagalissa. Kuva: Tapio Nykänen
Krisse spinnailee Superholessa. Kuva: Tapio Nykänen
Uudenvuoden aattona Eden Rockissa tarjoillaan ulkona grillattua ruokaa joka sisältää vuohen lihaa, kanaa, makkaraa, hiillosperunoita ja salaattia. Olut maistuu palanpainikkeena. Paikan omistaja Captain Kalebi tarjoaa meille Waragi-krest drinkit, joka vastaa hieman Gin-Tonicia, mutta on parempaa. NRE baari on Bujagalin yöelämän keskus ja suuntaamme paikalle parahiksi seuraamaan sekuntien laskemista vuoden vaihtumiseen. Muutoin ahdas ja meluisa kuutio Muzunguja (valkoisia ihmisiä) keskellä pimeää Afrikkaa on niin absurdi näky että liukenemme paikalta yksien jälkeen. Meininki Bujagalin raitilla paikallisten keskuudessa on paljon leppoisampaa. Illan päätteeksi on hyvä nauttia paikallista pikaruokaa tien varren kojusta ja suunnata kohti bandan pehmeää sänkyä.
Pikaruokala Bujagalin raitilla
Vuoden ensimmäisenä päivänä porukassa on havaittavissa pientä väsymystä, mutta Juicen kanssa ajattelemme että pieni melonta voisi piristää. Melomme ensin konservatiivisesti perusreittejä Silverbackiin, mutta ensimmäisestä laskusta piristyneenä melomme toisella kertaa Brickyard -kosken joka on Bujagalin back channel. Niilin koskien tapaan myös Bujagalissa joki jakaantuu useisiin kanaviin virtapaikoissa. Bujagali Falls on joen oikean puoleisin haara ja myös kaikista näkyvin ja melotuin kanava. Tämän takana joen vasemmalla on kuitenkin neljä muuta kanavaa, jotka ovat hieman vaativampia meloa. Brick Yard on erittäin hauska linja – hieman kuin meloisi reippaasti virtaavaa keskikokoista jokea eikä isoa jokea kuten Niili.
Vuoden toisena päivänä melomme koko ykköspäiväksi kutsutun pätkän Bujagalista Itandaan. Pari ananasta evääksi ja riittävästi vettä niin vesillä voi olla vaikka koko päivän. Bujagalissa otimme kuvia ja seurailimme samaa matkaa kulkeneiden kumilauttojen touhua. Raftaaminen on iso osa Bujagalin matkailubisnestä ja uuden padon valmistumisen myötä lauttailu siirtyy alavirtaan. Myös Bujagalin bodaboda -mopotaksikuskien pitää etsiä uutta bisnestä kun melojien laskeminen Silverbackiin estyy eikä shuttlea enää tarvita.
Juice Silverbackin akanvirrassa.
Taitaa se kantaa sittenkin
Turistien laskut tallennetaan kameralla
Airoilla soudettava huoltorafti on turvallisin paikka koskessa
Paikallisen turvamelojan tyylinäyte Silverbackissä
Asiakkaat saavat rahoilleen vastinetta
Silverbackin jälkeen joki rauhoittuu isoksi suvannoksi
Tapsa Overtime -kosken loppuputouksessa
Overtime on lautoille jännä paikka
Koskimelojan välipala Niilin malliin
Juice kärryttelee Superholessa
Raftaajien loppuhuipennus – Bad Place
Shuttlebiili
Seuraavaksi siirryimme alavirtaan Hairy Lemoniin pelimelontaharjoitteiden pariin, mutta siitä lisää seuraavassa blogipäivityksessä. Tunnelmia Bujagalista voi lukea myös Tapsan blogista.
Tuomas Vaarala 