Tulvaturnee 2011 – Kattilakoski

Edellisenä päivänä oli aloitettu kausi Kattilakoskella ja tänään jatkettiin siitä. Viikonloppu kun oli niin auto oli lastattu tarvittavilla retkeilyvarusteilla viikonlopun kestävää reissua varten. Tästä se alkoi – kaksi viikonloppureissua ja yhden täyden viikon kestävä kevät turnee pohjoisen tulviville vesille. Isot aallot olivat tietysti mielessä. Tämä kevät ei ollut mikään ison veden tapahtuma – esimerkiksi Torniojoen Kattilakoskella vesi ei noussut missään vaiheessa edes 1400 kuutioon, jotta kosken hyvät aallot olisivat toimineet. Kevät alkoi aikaisin ja metsätulva meni lähes huomaamatta ilman että vesi olisi noussut juurikaan. Tunturitulva tuli myöhään ja oli normaalitasoa tai paikoitellen jopa normaalia suurempi, mutta ei yksin saanut virtaamia kovin suureksi. No, huononakin tulvavuotena melottavaa riittää ihan mukavasti… Siitä lisää jatkossa, mutta nyt takaisin Kattilakoskelle.

Vesi oli noussut eilisestä ja nyt hevosenkenkä alkoi olla parhaimmillaan. Voltit ei enää kolisseet pohjaan ja hontossa oli helpompi liikkua. Allekirjoittaneen lisäksi surffailemassa oli Krisse, Juice, Sami, Ola, Henri ja Pasi. Hyvä meininki siis.

Ola ja Sami seurustelevat hontossa.

Sami voitti jälleen kerran.

“Hevosenkenkä on hämmentävän lempeä, mutta älyllisesti stimuloiva hydrologinen ilmiö” -toteaa Henri.

Ola kattelee ja Juice paukuttaa.

Poikien soulsurffi.

Juice läväyttää niin että aika-avaruus kaareutuu.

The loneliness of the freestyle paddler.

After paddlingit Niskanpään tulipaikalla.

Illalla kuulimme Mikulta ja Mopilta, että Aijäkosken aalto Muoniossa toimisi, mutta päätimme jäädä Krissen kanssa vielä huomiseen Kattilakoskelle ja odotella jos hevosenkengän taakse muodostuva kakkosaalto alkaisi toimimaan.

Lauantaina vesi oli noussut jonkin verran ja kakkosaalto toimi välillä paremmin välillä huommin. Jyrkkyyttä ja pitoa siinä ei oikein ollut. Hevosenkengän laitaan muodostuva imurikin alkoi heräilemään. Session loppupuolella koskelle ilmestyivät oululaiset ja Tapsa.

Krisse ottaa vauhtia kakkosaallossa.

Allekirjoittaneen blunttiharjoituksia.

Oululaiset pitävät palaveria.

Tapsan voltti hevosenkengässä.

Pikaisen välipalan ja kamppeiden kuivattelu tuokion jälkeen suuntasimme kohti Muoniota ja Äijäkosken aaltoa.

This entry was posted in Melonta and tagged , , . Bookmark the permalink.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s